perjantai 25. toukokuuta 2012

Ihmeiden aika ei ole ohi

Puhuin tänään töissä saksaa. Aivan yllättäen myymälään oli pölähtänyt saksalainen mies, joka halusi kopioita ja tulosteita. Mies ymmärsi jotain suomeksi, mutta ilmeisesti yhteistä kieltä ei myymälänhoitajamme kanssa muutoin ollut, niin menin sitten tulkkaamaan avuksi. Asia tuli selville, eikä ongelmia ollut, mutta kyllähän se mukavasti päivää piristi!

Minulta kysyttiin tänään myös, miten olen näin ruskettunut. Siis mitä, tällainen minä nyt vain olen. Ja kai helmikuisella Teneriffalla on osuutensa asiaan.

Ihmeellistä on myös, että selvisin viimeisestä täydestä viikosta hengissä! Kiirettä piti ja hommaa riitti. Tänään ehdin tosin tekemään yhden osuuskunnan freelance-käännöksenkin työajalla...

Todella hyvin lähti eilinenkin työpäivä liikeelle, kun onnistuin tuhoamaan ainoan kopion eräästä käännöksestä sekä siinä käytetyn käännösmuistin, niin että meinasi hieman tulla tenkkapoo. Firman IT-ekspertti sitten kaiveli sen jostain palvelimen varmuuskopiosta, mutta hieman siinä alkoi jo vähän syke nousta. Palautus myöhästyi sen kielen osalta, minun takiani. Mutta ei sitä tarvitse kenellekään kertoa. Ihme kun tuollaista ei ole aiemmin sattunut. Syytänkin systeemiä - siinä on selkeästi aukko: in-house-kääntäjämme tekemät käännökset eivät tallennu kopiona minnekään muualle, ja kuka tahansa voi sen ainoan kopion tuhota. Vahingossa tietenkin. Alihankkijakääntäjiltähän voi aina pyytää uuden tiedoston hävinneen tilalle, mutta tällä kertaa meinasi yli 4 tunnin työ mennä hukkaan kertaklikkauksella.

Tänään vaihtelin viimeisen työtunnin lomassa sähköpostia erään Englannissa asuvan oikolukijamme kanssa. Innostuin juttelemaan koulutuksestani ja gradustanikin. Hemmetinkös sillä väliä, kun on enää viikko töitä jäljellä!

Viimeisen varsinaisen työpäivän päälle ensi viikolla tulen vielä perjantaiaamuna toimistolle käännösmuistikoulutukseen, ja illalla onkin sitten Firman kesäjuhlat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti