maanantai 26. maaliskuuta 2012

Kääntäjät kuvattavana

Töihin tuli tänään kuvaaja ottamaan kuvia käännöstoimiston väestä. Meistä (tai heistä, en ollut vielä paikalla) kirjoitettiin juttu konsernin asiakaslehteen, ja tänään otettiin kuvia siihen. Noin tunti työajasta meni siinä kameran edessä palloillessa.

Tarkoituksenahan oli tietenkin ottaa kuvia, joista välittyisi se, mitä meillä tehdään. Hiljaa koneensa ääressä kyyhöttävistä projektipäälliköistä/kääntäjästä/taittajasta vaan ei oikein saa kovin energistä kuvaa tekemälläkään, joten kehittelimme muita tilanteita. Ihan kuin olevinaan muka kerääntyisimme isolla porukalla jonkun koneen ääreen puhelimien, muistivihkojen ja sanakirjojen kanssa ja keskustelisimme suuresti elehtien jostain päivänpolttavasta aiheesta.

Voisivathan nuo tilanteet toki tyypillisiä ollakin, mutta kuvan vuoksi oli melko vaikea pitää feikattua tilannetta yllä. Kääntäjäkoulutuksen käyneet työntekijämme eivät selkeästikään olleet kovin luontevia kuvattavia - yhdellä punoitti posket ja parin oli vaikea hymyillä. Ei kai voi moittia, ei meitä kaikkia ole luotu kameran eteen.

Kuvauksista hohkattiin jo pari viikkoa aikaisemmin, sillä pitäähän meidän olla kuvissa edustavina, kyseessä kun on mainos. Viime viikolla puhuttiin jopa, että minkälaista vaatetusta pitäisi olla päällä. Sovittiin, ettei kaikki vedä kauluspaitaa päälle, eikä tänään sellaista ollutkaan kuin yhdellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti